No niin, tänään tuli siis testattua vähän vaativampi jälki. Kävin aamulla pyörähtämässä Ruutanan lähimetsässä porukoitten talon takana. Löysin polun ja pari muuten suht tasaista ja aukeaa aluetta, mihin voi jälkiä tehdä. Kävelin polulla, mutta ajattelin, että jos odottelen tunnin pari ennen kun menen tallaamaan jäljen, niin ei kait kauheasti siitä haittaa olisi. Tämän päivän jälki oli ihan testi, joten suuria odotuksia en sille laittanut. Koska tein jäljen metsään, en viljellyt nakkeja sinne muurahaisten takia vaan otin käyttöön kissojen raksut :D Ei muutakaan löytynyt tähän hätään. Liotin niitä hetken, että ei tarvitse pahemmin pureskella.

Ilma n. +14 astetta, metsään ei pahemmin osunut tuuli, joten en tarkistanut tuulen suuntaa. Metsä oli aikas kuiva. Joka askeleeseen nami ja tosiaankin vanheni tunnin. Pari kulmaa sain tehtyä, koska kierrettiin yksi kivi. Ekan kulman jälkeen ei ollut kuin muutama askel ja sitten olikin jo toinen kulma. Kiven ylikin olisi päässyt (maahan painunut parin jalan kokoinen kivi), mutta ajattelin kokeilla kulmia siihen kohtaan testiksi. Pari sukkaa esineenä, niissä sisällä nakkeja. Ennen ja jälkeen esineen oli 5 askelta ilman namia. En lopettanut jälkeä viimeiseen esineeseen (teinkö virheen?) vaan jatkoin vielä muutaman metrin eteenpäin ja loppupalkkana pieni keko raksuja. Jäljen pituudesta en osaa sanoa, mutta oli varmasti pitempi kuin mitä pihaan olen tehnyt. Muutama kymmenen metriä?

Eka esine oli varmaan 20m jälkeen, toinen ekalta esineeltä varmaan saman 20m tai vähän pitemmällä ja loppupalkka n. 10m päässä tokalta esineeltä. Metrit ihan suunnilleen mittoja..

Autotien varrella ennen polulle lähtöä otin Tysonin sivulle ja siinä hetki hengailtiin ja otettiin kontaktia. Sitten lähdettiin polulle, jota pitkin käveltiin muutama metri ennen jäljen alkua. Mulla oli kyllä jälki merkki, mutta en kunnolla nähnyt sitä kun Tyson jo ponkaisi eteenpäin. Jäljen alusta jäi muutama askel huomaamatta ennen kuin nenä painui maahan ja siitä sitten vauhdikkaasti eteenpäin. Vauhtia oli paljon enemmän mitä pihajäljissä, johtuisiko erilaisesta palkasta vai ylipäätänsä uudesta tilanteesta vai mikä? Raksut kyllä kelpasi, mutta ei yhtä keskittyneesti kulkenut jäljellä. Pysyttiin koko ajan kuitenkin jäljen päällä ja edettiin ihan oikeaan suuntaan. Välillä pää nousi ylös (Tyson kerkesi ottamaan pari kolme askelta ennen kuin nenä laski takaisin maahan). Eka esine löytyi hyvin ja siihen jäätiin hetkeksi aikaa herkuttelemaan. Sen jälkeen uudelleen jäljelle, Tyson yritti lähteä taaksepäin, mutta en antanut mennä sinne vaan odotin että löytää jäljen oikean suunnan itse. Taas jatkettiin vauhdilla, kulmatkin tuli niin nopeasti etten kerennyt pahemmin edes huomaamaan. Tyson ei mennyt kiven yli vaan teki kulmat hyvin. Tokan esineen Tyson haistoi mutta jatkoi pari askelta eteenpäin palaten kuitenkin takaisin esineelle taas herkuttelemaan ja saamaan kehuja. Nakit syötyä jatkettiin taas matkaa ja loppupalkka olikin hetkessä nenän edessä. Kunnon kehut ja herkut, sitten takaportin kautta kotiin.

Täytyy taas kysyä Mialta jatko-ohjeita ja mielipidettä meidän tämän päivän jäljestä. Huomenna otetaan varmaankin taas pihajälki tai sitten nuorempi/lyhyempi jälki metsään. Tarkoitus oli ottaa yksi tällainen vanhempi ja sitten palata takaisin vanhoihin tuttuihin jälkiin ja taas jossain vaiheessa kokeilla haastavampaa. Voisi pihajäljenkin vanhentaa jo reiluun 30 minuuttiin. En jäljestämisestä oikeasti paljoakaan tiedä, kun vasta nyt sitä oikeasti tosissaan harrastetaan ekaa kertaa, joten en osaa sanoa menikö tämän päivän jälki hyvin vai huonosti. Pysyttiin jäljellä ja päästiin loppuun, esineetkin löytyi, niin luulisin menneen hyvin. Ja ensimmäinen tunnin vanhentunut jälki, joten kai tuo vauhti ja pää nosto johtui uudesta asiasta tai ei niin hyvistä nameista. Käydään tänään ostaan Froliceja, Natural menua tms.. ja kokeillaan niillä.

-----

Jäljen jälkeen otettiin pihassa vähän tottista. Aloitettiin paikalla makuulla, koska se ei ole mennyt aivan putkeen viime päivinä. Okei, taukoakin ollut ja omistaja liian vaativa ja hätäinen... Tänään siis tiheä palkkaus, olin aika lähellä Tysonia. Muutama nakki ja vapautus. Muutama toisto. Pidensin hieman matkaa toisella kerralla ja kolmannella kerralla kävin kyykyssä Tysonin edessä ja heiluttelin käsiä, siirryin sivulle ja heiluttelin taas käsiä, jonka jälkeen vapautus. Pysyi maassa! Wuhuu!! Ei noussut kertaakaan tämän treenikerran aikana omin luvin ylös.

Seuraamista otettiin lyhyillä pätkillä. Mun silmään vaikutti suoremmalta ja oli muutenkin jotenkin motivoituneempi. Palkkauspaikkaan keskityin erityisesti. Otettiin vielä seuraamista kaartaen vasemmalle. Niin kauan kun kulkee vinossa, niin oikealle kääntymisiä ei oteta ollenkaan. Vasen meillä onkin haastavampi, joten ihan hyvä vaan treenata sitä nyt pelkästään.

Seisomistakin otettiin. Naksulla saa niin hyvin palkattua pysähtymisen ja Tysonkin on nyt oppinut tosi hyvin stopin. On paljon nopeampi kuin Toby. Sanon stop, niin Tyson pysähtyy niille sijoille. Välillä on mitä kummallisempia asentoja, kun on ollut ottamassa askelta ja sitten onkin pitänyt jo stopata. Mutta pysähtyy kyllä nopeasti heti käskyn saatua. Harjoiteltiin myös paikoillaan pysymistä. Tämän liikkeen kanssa tuherrettiin Tobyn kanssa ikuisuus ja Tyson on oppinut sen hetkessä. Otin seisomista peruuttamalla ja niin, että Tyson kulki sivulla vapaana ja siitä aina välillä stop. Ei oteta seuraamista mukaan kunnolla, ennen kuin se on oppinut pelkän seuraamaan hyvin.

Hyvällä mallilla ollaan. Paikalla makuuseen vaan paljon varmuutta ja seuraaminen suoraksi, siinä alun tavoite. Jäävistä pitäisi alkaa harjoittelemaan istumista kunnolla. Ollaan sitä joskus otettu, mutta ei kunnolla paneuduttu siihen. Hyppyäkin voisi taas ottaa, nyt kun stoppikin onnistuu jo varsin mallikkaasti. Eteentulemista pitäisi kanssa harjoitella ja muutenkin luoksetuloa liikkeenä. Kyllä me vielä joskus päästään tokon alokasluokkaan ja BH-kokeeseen. Kuuluvat ensi vuoden tavoitteisiin.