Tänään tuli siskoni kanssa puheeksi koirat ja koirapelot. Siskoni tyttö (9v.) pelkää todella paljon koiria eikä kyse ole mistään pienestä pelosta. Pahimmillaan oireina ovat paniikki, ruokahaluttomuus ja huonovointisuus, jos koira todella pääsee pelästyttämään. Näin oli käynyt eilen sukujuhlissa, missä koira oli päässyt vapaaksi pihaan varoittamatta ja omistaja oli vähätellyt lapsen pelkoa. "Miksi ette ole totuttanut?" kysymys tuli vain omistajan suusta eikä hän ottanut tosissaan tilannetta. Myöhemmin vielä selvisi ettei koira pidä lapsista. Mitä tahansa olisi voinut tapahtua tällaisessa tilanteessa.

Siskon tyttöni kohdalla totuttaminen ei ole ihan niin yksinkertainen juttu. Hän on nähnyt koiriemme kehittyvän pienestä pennusta aikuiseksi koiraksi eikä koskaan ole joutunut pakotetuksi koiran kohtaamiseen vaan olemme aina varoneet ettei pelästymistä tapahdu ja olemme edenneet lapsen ehdoilla. Koirat ovat aina eri huoneessa tai muussa suljetussa tilassa niin, että lapsella on turvallinen olo ja hän voi luottaa meihin ettemme anna mitään pahaa tapahtuvan. Innokas koira voi olla todella pelottava asia vaikka koira ei mitään pahaa tarkoittaisikaan.

Koiriin tottuminen lähtee lapsesta itsestään. Jos lapsi ei ole valmis kohtaamaan koiraa, häntä ei saa siihen pakottaa. Asia, josta olen ylpeä, on Tysonin käyttäytyminen ja sen vaikutus siskoni tyttöön. Tyson on usein meidän mukana Vesilahdessa siskoni luona (ihan vaan sen takia, ettei tekisi tuhotöitä kotona) ja viettää aikansa ulkona isossa kevythäkissä silloin kun ei olla lenkillä. Olemme itsekin pihassa ja siskoni tyttö uskaltaa kulkea häkin ohi eikä tunne minkäänlaista pelkoa. Hän voi pomppia trampoliinilla eikä Tyson reagoi häneen mitenkään vaan makaa tyynen rauhallisena boksissaan. Tämä on sitä parasta totuttamista lapselle joka pelkää. Lapsi tuntee olonsa turvalliseksi, kun tietää että koira ei pääse häkistä pois eikä muutenkaan reagoi lasten ohikulkemiseen tai leikkeihin pihassa. Lapsi luottaa meihin, että pidämme koiran hallinnassa eikä ole mitään syytä pelätä. Tyson on vasta 8kk, ihan kakara, joka kuvittelee kaiken olevan leikkiä, mutta osaa myös rauhoittua eikä kiinnitä huomiota lapsiin ollessaan häkissä. Häkki on sille lepopaikka minne se menee mielellään. Hihnassa ollessa se seuraa ihan eri tavalla ihmisiä ja haluaa mennä kaikkien tykö, mutta on silti hallinnassa. Siskoni tyttö uskaltaa liikkua pihassa silloinkin kun pidän Tysonia lyhyessä hihnassa, koska luottaa etten päästä koiraa lähelle.

Ennen tämän päivän keskustelua siskoni kanssa, ei ole tullut mieleenkään kuinka terapeuttinen vaikutus Tysonilla on. Kun tosiaankin koira on ollut mukana vain siksi että se olisi valvovan silmän alla. En ole itse edes tajunnut sitä kuinka rauhallinen Tyson on vaikka ihan vieressä lapset leikkivät ja pomppivat trampoliinilla. Nuori koira voisi hyvinkin innostua tästä ja haukkua/vinkua perään. Toby esimerkiksi olisi ihan erilainen, varmasti haukkuisi perään ja yrittäisi päästä riehumaan muiden joukkoon (se kun ei kestä seurata vierestä kun muut leikkivät/juoksevat).

Meillä koirat ovat pennusta asti tottuneet lapsiin, sillä minulla on 6 sisarusten lasta ja jokainen on ollut tekemisissä koiriemme kanssa. Koiramme ovat innokkaita ja rakastavat jokaista ihmistä, mutta ovat kuitenkin aina hallinnassa vaikka kuinka tekisi mieli hyppiä vasten ja antaa kuolaisia pusuja naamaan.  Meillä ovat lapset myös oppineet siihen, kuinka koiran seurassa käyttäydytään. Koiria ei härnätä/ärsytetä/kiusata. Jokainen tietää että koira voi puolustautua uhkaavassa tilanteessa. Yhteiselo on sujunut näiden kahden osapuolen kanssa aina erinomaisesti ja varmasti tulee jatkossakin toimimaan. Oli pakko tulla oikein blogiin tämä toteamaan, sillä niin ylpeäksi tulin Tysonista asian kuullessani ja samalla nousi iho karvat pystyyn, kun kuulin kuinka lapsen pelkoa on voitu vähätellä. Kaikki ei ole tottumisesta kiinni, joillakin se on henkisesti niin voimakas pelko ettei siihen auta muu kuin oma tahto ja halukkuus sekä luottaminen, ei muiden pakottaminen ja väkisin totuttelu.