Toby lähti isän mukana Ruutanaan jo eilen aamulla. Meille oli tulossa vieraita kylään viettämään uutta vuotta ja ajattelin, että Tobylle parasta olisi olla ihan rauhassa koko vuoden vaihde. 5 henkeä laulamassa Sing Staria ja ulkona paukkuvat raketit ei oikein sovi Tobylle. Ja parempi olla näyttämättä ääniherkkyys mallia Tysonille. Ja tämä oli kyllä aivan oikea teko, sillä Toby oli ollut rennosti koko illan ja uskalsi käydä ulkonakin (silloin kun ei vielä pahemmin ammuttu raketteja). Tyson oli aivan onnensa kukkuloilla oli kun porukkaa kylässä, jotka ihastuivat Tysoniin niin, halusivat viedä sen mukanaan kotiin. Tysonilla oli siis koko ajan leikkikaveria, sai oikein oman lelunkin, kun kaverimme Tuomas teki rikki menneestä sukasta vetolelun. Se oli ihan super kiva lelu! Sitä revittiin ihan tosi mielellä. Tyson ei kauheasti tykkää Tobyn naruleluista, ei varmaankaan saa pienillä hampaillaan niistä vielä kunnon otetta, mutta tuo sukka oli ihan paras. Täytyykin ruveta sillä leikkimään enemmän, kun oli niin mieleinen.

Illalla käytiin moneen kertaan ulkona. Sanotaan että normaaliin tahtiin, aivan kuten tavallisena päivänä ilman raketteja. Alkuun kävin hyvissä ajoin ennen kuutta ulkona, kun ajattelin, että vielä ei pitäisi kauheasti paukkua. Ja pah! Ihan niitä kovaäänisimpiä ei vielä ammuttu, mutta kaikkea muuta sitten kohdattiinkin. Vedettiin normi puistolenkki, Tyson kävi asioillaan ja touhotti omiaan. Aina kun jostain kuului raketti, niin katsoi sinne ja jatkoi saman tien matkaa. Riehuttiin ulkona ja kerättiin taas matkalta keppejä, aivan normaalia toimintaa lenkillä. Raketit eivät vaikuttaneet mitenkään. Ja illan aikana käytiin useaan otteeseen ulkona. Käytiin aika lähelläkin raketteja, kun naapurit olivat perheensä kanssa ampumassa pieniä raketteja ja Tyson meni niitä moikkaamaan. Padat suihkusivat ja Tyson keskittyi kaikkien moikkaamiseen ja hännän heiluttamiseen. Sillä oli oikeasti tosi kivaa uutena vuotena :o)

Kun laulettiin porukalla Sing Staria, Tyson oli koko ajan seurana olohuoneessa ja pomppi sohvalle kiusaamaan kaikkia. Ei paljoa haitannut epävireiset laulajat. Trivialin peliinkin se osallistui sotkemalla nappulat vääriin paikkoihin. Ruokaillessa se istui pöydän vieressä ja vahti, jos joltain sattuisi putoamaan lihapulla. Joutui kyllä tyytymään omaan ruokaansa höystettynä piimällä. Mutta kelpasi sekin.

Tänään nukuttiinkin pitkään. sellaiset 11h yöunet vedettiin eikä kertaakaan herätty Tysonin touhuamiseen, joten sekin taisi nukkua aikas leppoisasti saman ajan. Eikä lattialta löytynyt mitään ylläreitäkään. Tämä päivä otettiin aikas rennosti. Iltapäivällä lähdettiin Ruutanaan hakemaan Toby ja samalla koirat saivat riekkua ulkona.

Huomenna on itselläni työpäivä ja Juhis on lomalla, hoitaen koiria ;o) Lauantain partistoko jouduttiin siirtämään, koska viikonlopuksi on luvattu kovaa pakkasta. Agility on vielä vähän kysymysmerkillä. Se on kyllä sisätiloissa, mutta ei lämmitetyssä, joten näiden pakkaspäivien jälkeen voi olla melkoisen kylmä treenata. Toby kyllä varmaan pärjää, mutta meikäläinen voi jäätyä pystyyn.