Juuri silloin kun olisi jotain päivitettävääkin sivuille, niin netti menee poikki. Eikä ollut edes meidän syy...
Lauantaina siis saapui Tyson ja siitä lähtien onkin sitten ollut enemmän hösellystä kotona. Toby kun on niin rauhaa rakastava.

Lauantai-ilta meni ihan ollessa ja tutustuessa. Tobya ällötti pentu tosi paljon, kun se huomasi että se jääkin meille. Tyson alkoi heti reippaasti tutustumaan kotiin ja heti huomattiin, ettei Tyson pahemmin välitä äänistä. Tökkäsi kuonolla takkavälineitä, mitkä kolahti, ja se olikin tosi hauska juttu. Varsinkin se harja, mitä on kiva retuuttaa. Eikä se pahemmin ole reagoinut vaikka kattilat ovat "vahingossa" kolisseet, kun siitä on laitettu kaappiin.

Joka yö Tyson on herättänyt palvelusväen klo 4-5 aikaan riehumisella ja luun heittelyllä laattalattialle. Rauhassa olen saanut nousta ja pukea ulkovaatteet päälle, ulos vasta ollaan tehty asiat ja sen jälkeen jatkettu unia. Sisäsiisteys on meillä tosi hienosti hallinnassa (ainakin vielä, kop kop!). Eka koira, joka on päästänyt emännän helpolla siivoamisen suhteen. Käydään tasaisin väliajoin ulkona ja sinne tehdään tarpeet oikein hienosti. Hihnassakin ollaan jo opittu kulkemaan eikä kaulapanta ole niin kamala, kuin miltä se alkuun tuntui. Kahdet pissat ovat tulleet lattialle ja nekin menee meidän piikkiin, kun ollaan jahkattu otetaanko pentu mukaan ulos vai ei, ja kun ei olla otettu niin lirut ovat tulleet lattialle.

Ollaan kuljettu yhdessä Tobyn kanssa ja myös yksinään. Hyvin menee sekä että. Autolla ollaan kuljettu lähes joka päivä. Uusia ihmisiä nähty paljon ja käyty vieraissa paikoissa. Ja meidän toisiin koiriin ollaan myös tutustuttu. Petrus oli vielä turhan innokas ja iso, joten se sai vain hieman haistella. Mutta partikset eivät olleet moinansakaan. Niillä oli ihan omat juttunsa eikä aussien pentu niitä ihan vielä tajua. Tänään kävi veljeni poppoo heidän ranskanbulldoggi Oonan kanssa. Oona oli alkuun huisin pelottava, mutta sitten osat muuttuikin ja Oona alkoi ujostelemaan rajua rakastajaa, eli Tysonia.

Tänään pitäisi hieman tutustua tuohon kauneudenhoito puoleen. Saas nähä malttaako pikkujätkän olla paikoillaan vai otetaanko matsi. Ollaan jo opeteltu seisomista, istumista, luoksetuloa ja irrottamista.

Käytiin sunnuntaina illalla isolla nurmikentällä koirien kanssa vähän treenaamassa. En suunnitellut Tobyn treeniä vaan kokeiltiin vähän kaikkea häiriön alla. Tyson juoksi vapaana ja Toby treenasi. Paikalla makuussa saatiin tosi hyvä treeni, kun Tobya ällöttää Tyson ja pentu perhana koko ajan härnäsi vieressä, mutta Toby se vaan makaa maassa kun mamma niin käski. Tää oli tosi hieno juttu! Itsekin yllätyin että se oikeasti pysyi siellä. Juhis huusi Tysonin luokse ja sain rauhassa treenata Tobyn kanssa kaikkea muuta. Juhis opetteli hieman koiran kouluttamista antamieni ohjeiden mukaan ja sen jälkeen Tyson onkin osannut jo istua. Juhis on myös opettanut irrottamisen ja luoksetulon.. Saas nähdä kenen harrastuskoira tuosta juipista tulee vai pitääkö meidän jakaa lajit ja vuorot. Muutenkin Tyson on tosi kiintynyt Juhikseen. Se kun leikkii ja riehuu ja rapsuttaa ja höpöttää Tysonin kanssa koko ajan, kun meikäläinen tekee kaikkea muuta kotihommaa. Siinä sivussa huutelen ohjeita, että miten joku asia pitää opettaa, ettei tarvi sitten lähteä virheitä korjaamaan. Vielä kaikki on kuitenkin niin leikin varjolla treenaamista ja ennen ruuan saamista ollaan hieman muisteltu seisomista ja istumista. Ai niin, ollaanhan me saatu jo pari onnistunutta maahanmenoa..

Sunnuntaina siis käytiin Ruutanassa, eilen oltiin Juhiksen isän luona Amurissa. Tyson oli yksin meillä mukana. Ja tänään kävi veljen poppoo. Mitähän sitä huomiseksi keksisi..

Tobyn kanssa ollaan siis muisteltu kapulan pitoa, paikalla makuuta, liikkeestä seisomista ja seuraamista. Ihmeempää en niistä nyt osaa sanoa, kun ei ole enää mitään muistikuvaa sunnuntain treenistä. Meni aika rennolla fiiliksellä ja lopuksi sitten riehuttiin narupallon kanssa ja pojat juoksi vapaana ympäriämpäri kenttää.