Koulu alkaa vasta klo 12, joten kerettiin tänään aamupäivällä valoisaan aikaan hieman tokoilemaan. Alunperin meinasin ottaa vain paikalla makuuta ulkona, mutta viereinen, pieni nurmikenttä olikin ihan hyvässä kunnossa ja siellä pystyi treenaamaan ilman että kengät kastuisi.

Otettiin seuraamista, elkuun pelkillä pysähdyksillä. Onnistui hyvin! Seuraavaksi pelkästään täyskäännöksiä. Ekassa käännöksessä Toby lähti haahuilemaan, mutta seuraavat sujuikin sitten ihan hyvin. Sitten pari pätkää niin, että otettiin oik. ja vas. käännöksiä. Tuntui menevän hyvin, mutta enhän mä nää miten se koira oikeesti liikkuu, mutta ei ainakaan istumaan mennyt vasemmalle käännöksissä.

Liikkeestä seisomiset sujui todella hienosti. Pysähtyi ekalla käskyllä eikä teputtanut jaloillaan, kun tuli vierelle. Pysyi hyvin paikoillaan, vaikka naakat taas rääkyivät lähistöllä.

Loppuun vielä yksi paikalla makuu. Kävin kyykyssä selkä koiraan päin, heiluttelin käsiä ja kävelin pari kierrosta Tobyn ympäri. Pysyi hyvin paikoillaan. Varsin onnistunut treeni kaikin puolin. Tästä onkin sitten hyvä jatkaa kouluun...