Viime kirjoituksessa jännitin miten Tyson käyttäytyy kotona lauantaina, kun perjantai-ilta meni niin hienosti. No ei pojat jääneetkään lauantaina yksin kotiin, vaan otettiin ne Vesilahteen mukaan, koska edessä oli pitkä päivä terassin rakennuspuuhissa. Koirat pääsivät iltapäivästä äitini mukana Ruutanaan pariksi tunniksi ja saivat siellä juosta pihassa. Takaisin Vesilahteen tultua koirat viettivätkin loppuillan autossa ja Tysonilla oli sen verran tylsää, että päätti syödä nahkahihnansa poikki.Että näin..

Tänään aloitettiin äitienpäivä-kiertue Ruutanasta, missä pojat sai juosta koko ajan ulkona. Ilma oli aivan ihana. Tämän jälkeen koirat kotiin ja pariin seuraavaan paikkaan vierailulle. Sitten taas jännitettiin miltä kotona näyttää. Mitään ei oltu tänä aikana tehty. Ei edes sängyssä riehuttu. Oli kyllä kinkkuleikkeleen paikka siinä kohtaa, niin mukava yllätys jälleen kerran.

Sain itteeni niskasta kiinni ja treenasin molempien kanssa tokoa illemmalla. Tobysta aloitin ja se oli huono idea, koska naapurin poika lämmi kiekkoa maaliin meidän talon vieressä. Noo, päätin silti yrittää, mentiin vähän matkan päähän, mutta kuitenkin niin että tuo kiekkoilu kuului. Aloitettiin paikalla makuusta. Toby nousi aina maasta, kun kiekko lensi ja jos itse olin parin metrin päässä. Otettiin sitten paikalla makuuta niin, että seisoin Tobyn vieressä koko ajan ja palkkasin tiheästi. Siinä uskalsi hyvin maata eikä pahemmin kurkkinut maaliin päin. Tätä treenattiin aika pitkään, saatiin hyvä häiriötreeniharjoitus ja tajusin itsekin pelata varman päälle, enkä yrittää liian itsevarmasti. Loppuun otettiin seuraamista. Käännökset oli tosi hienoja, jopa se vasemmalle kääntyminen. Ei kertaakaan laskeutunut takapää maata kohti vaan Toby kääntyi hienosti (ainakin mun silmin, ties sit miltä näyttäis sivusta katsottuna). Käännöksiä joka suuntaan ja pysähdyksiä. Saisi ehkä kulkea hieman reippaammin, 5cm eteen päin koira, niin olis hyvä paikka.

Tysonin kanssa aloitettiin paikalla istumisesta. Tämä sujui ihmeen hyvin, mutta paikalla makuu olikin sitten asia erikseen. Tooosi hidas maahanmeno. Pitää ehkä treenata vähän lisää, jospa johtuisi vaan siitä ettei Tyson ole ihan sata varma mitä pitäis tehdä (vaikka on kyllä aiemmin tehnyt varsin nopeita maahanmenoja). Pysyi kyllä maassa alkuhankaluuksien jälkeen ja saatiin hyviä toistoja. Loppuun seuraamista, muutamalla askeleella. Naksautin vain oikeasta paikasta, välillä hieman irtosi, mutta palasi heti oikealle paikalla ja palkkasin siitä. Tätä ollaan aika vähän treenattu, joten siihen nähden meni ihan mukavasti.

Tysonilla onkin sitten huomenna taas pentutoko.