Päätin, että tänään ei palella. Kuvittelin pukeneeni ehkä vähän liikaakin, mutta loppujen lopuksi kylmä tuli.. Mitähän sitä talvella pukee kun on vähän vielä kylmempi? Nyt oli jo pitkikset ja toppahousut, pitkähihainen, fleece ja toppatakki, pörrösukat yms... Kai mun tarvii kaivaa äiteen vanhat pilkkihaalarit jostain esiin ja sinne alle topata kauhee määrä vaatetta.

Meidän hakuvuorolla oli jo aikas pimeä eikä koiraa paljoa erottanut sieltä betonimöhkäleiden keskeltä. Tuli puhe valopannoista, jollaiset meidän kouluttajien koirilla oli treeneissä. Täytyy sellainen hankkia.

Tyson irtoaa tosi hyvin ja kulkee aika kaukanakin minusta. Siitä näkee selkeästi milloin ollaan hajulla. Maalimiehet oli niin hyvin piilotettu, ettei meikäläisellä ollut aavistustakaan missä he olivat. Ekan kohdalla ihmettelin vaan kun Tyson kulki mun vasemmalla puolella vaikka kuvittelin itse maalimiehen olevan oikealla kun siellä oli ollut aiemmillakin. Tyson pysähtyi ison putken suulle takapuoli keikkuen, joten siellä se maalimies sitten olikin. Toista maalimiestä en edes muista kunnolla, sillä sekin löytyi niin nopeasti etten kerennyt reagoimaan mitenkään. Pimeessa koira katosi näkyvistä ja seuraavan kerran kun sain katseen siihen, niin oltiinkin jo maalimiehellä. Ja tässäkin kohtaa meni hetki, että löydettiin se piilo. Kolmas maalimies oli hieman haasteellisemmassa paikassa, mutta Tyson meni rohkeasti esteiden yli ja sieltä sitten löytyi nakkeja tarjoileva maalimies. Kaiken kaikkiaan aika nopea suoritus eikä ihmeempää häröilyä esiintynyt.

Katselin vähän mallia miten kouluttajat opettivat nuoria koiriaan haukkumaan. Jospa mekin testataan vielä. Patukasta voisi ehkä saada Tysonin haukkumaan. Tai pallosta. Niistä spesiaali leluista.

-------------

Illalla otettiin taas keittiössä pikku tokotuokio ennen iltaruokaa. Samoja juttuja kuin eilen. Maahan-seiso meni jo paremmin. Ekalla kerralla meni omin luvin maahan, mutta käskin uudelleen ylös ja tiheällä palkkauksella pysyttiin neljällä jalalla ihan paikoillaan. Sen jälkeen alkoikin homma luistamaan oikein hyvin. Maahan-istu siirtymisissä ei ollut enää mitään ongelmaa ja istumaankin noustiin ihan ilman apuja ja suht nopeasti.

Paikalla makuuta otettiin, kävin taas kulman takana piilossa. Tosiaankin kävin vain, en odotuttanut.

Luoksetuloja otettiin lyhyeltä matkalta eteen. Vielä kun saisi käsiapua vähennettyä eteentulossa, niin olisi aika hieno. En aina kutsunut luokse vaan kävin välillä palkkaamassa istumisesta.