Perjantai:

Koirilla jytäsi aivan älyttömästi. Ei meinannut patterit loppua Tysonista millään vaikka mitä yritettiin. Itse olin töissä koko päivän ja Juhis oli vapaalla. Päivällä Juhiksen käydessä kaupassa oli kaukosäädin pureskeltu ja pyykkikoppa taas tyhjennetty. Illalla lähdettiin käymään kaupoilla, niin Tyson oli hypännyt sohvan kautta sänkyyn, myllertänyt ja pissannut sinne. Arg! Noo, pesukone on keksitty ja tästä lähtien nostetaan kaikki pureskeltava mahdollisimman korkealle ja sohvalle laitetaan tuolit, ettei sinne pääse hyppäämään. Pikkupojasta on näköjään kasvanut jo iso poika.

Illalla lähdettiin kauppareissun jälkeen Amuriin Juhiksen isälle ja otettiin koirat mukaan. Siellä poijjaat painivat ja touhusivat koko ajan. Tysonkin sai ihme hepuleita ja juoksi täysillä ympäri kämppää. Eikä vieläkään väsynyt. Kotiin päästyä vedettiinkin pitkä iltalenkki, kun käytiin Viinikan ABC:lla ja sieltä vielä kentälle juoksemaan vapaana. Oltiin varmaan yhteensä tunti ulkona ja sen jälkeen vasta sai pikkupoika unta. Joku ihme päivä tuo perjantaikin...

Lauantai:

Ulkona oli sen verran pakkasta, että Tobyn toko ja agility oli peruttu. Aurinko paistoi mukavasti ja lähdettiin päivällä koirien kanssa ulkoilemaan. Oltiin taas reilu tunti ulkosalla ja saaliiksi saatiin paljon kuvia. Illalla tuli pari kaveria kylään ja Toby taas istahti vieraiden eteen rapsuteltavaksi eikä meinannut antaa lopettaa ollenkaan. Tyson riehui taas tuttuun tapaan..

Sunnuntai:

Otettiinkin aika rennosti. Äitini täytti 60v. ja syntymäpäivää juhlistettiin Vesilahdessa siskoni luona. Koirat jäivät kotiin ja olivat olleet melko kiltisti koko ajan, pyykit oli kyllä taas levitetty. Illalla käytiin sitten taas pitemmällä lenkillä ja lopuksi juoksutettiin vapaana.

Maanantai:

Juhis oli taas vapaalla ja minä töissä. Meillä tulee ruuan vaihdos eteen, sillä Tyson on tähän asti syönyt Royal Caninin Junior ruokaa, mikä ei oikein sovi. Oireina ilmavaivoja (runsaasti) ja töhnäiset korvat. Saatiin pentupaketissa mukana 1st Choicen penturuokaa, missä ei näytä olevan vehnää eikä kalaa niin kuin Royal Caninissa, joten otetaan tuo merkki nyt ensin kokeiluun.

Illalla käytiin ensimmäisillä rokotuksilla ja Tyson sai samalla Axilur-matokuurin. Joulun aikoihin madotettiin molemmat koirat, mutta ELL suositteli, että kokeilee vielä kerran madottaa, Tyson jos mahavaivat johtuisi siitä. Jos ei vaikutusta, niin sitten ruoka vaihtoon. Rokotuksen jälkeen käytiin ostaan naksutin, koska en jaksanut etsiä vanhaa naksutinta Ruutanasta. Illalla sitten muutamaan eri kertaan ehdollistettiin naksulle. Lopuksi vielä ulos juoksemaan vapaana, kun virtaa näytti taas riittävän.

Tiistai:

Loppiainen ja koko kööri vapaalla. Ensin nukuttiin puoleen päivään ja myöhemmin päivällä lähdettiin Iidesjärven jäälle, kun oli juuri sopiva ilma (vain pari astetta pakkasta). Jäällä kyllä kävi tuuli ja lunta alkoi satamaan, mutta kierrettiin lähes tulkoon koko järvi. Reissuun meni reilu tunti. Toby ja Tyson saivat juosta vapaana suurimman osan matkasta. Tysonia kiinnosti kauheasti toiset ihmiset, jos oli tarpeeksi lähellä, mutta hyvin tuli luokse kun vähän huuteli. Luoksetulo treeni on jäänyt aika vähälle tässä viime aikoina... Lenkin jälkeen taas vähän naksuteltiin ja pikku hiljaa voitaisiin alkaa treenaan naksun kanssa. Katsotaan josko saataisiin illemmalla jotain aikaiseksi. Nyt porukkaa vetää lonkkaa siihen malliin, että kotona on ihana rauha parin tunnin ajan, ainakin..