Aktiivipäivä takana, ainakin osin.

 

Eilen haettiin Toby meille Viinikkaan. Käytiin illalla vähän pitemmällä lenkillä ja lopuksi mentiin vielä läheiselle kentälle riehumaan ja siinä samalla otettiin vähän tokoakin. Paikalla makuuta, seisomista, seuraamista ja maahanmenoa minimaalisesti. Meni ihan mukavasti. Tobykin jaksoi keskittyä hyvin.

 

Tänään oltiin reippaita ja lopulta aika raihnaisia. Aamulla ensin Hervantaan partisten tokoon tunniksi. Meni tosi hienosti! Olin tosi ylpeä, kun Toby keskittyi kontaktin ottoon vaikka toiset kierteli siinä meidän lähituntumassa ja myös silloin kun itse kierreltiin toisia, niin Toby seurasi tosi mallikkaasti.

 

Alkuun harjoiteltiin kontaktia niin, että meitä vastapäätä oli pari, joka kertoi aina kun koira ottaa kontaktia. En siis itse tuijottanut koiraan, vaan katselin ihan muualle. Pointti on, että koira ottaa kontaktia vaikka en itse tapita suoraan sen silmiin. Tämä oli helppoa, koska Tobylla on ihan pennusta asti ollut vahva kontakti.

 

Seuraavaksi oltiinkin sitten ringissä ja kierreltiin toisten ympärillä ja toiset kierteli meidän ympäri moneen kertaan. Hyvin pysyi kontakti sekä istuessa/maatessa sivulla ja seuratessa. Toby kulki vapaana eikä meinannutkaan mennä toisten tykö.

 

Samassa ringissä otettiin paikalla makuuta. Ohjaajat kävelivät ringin keskelle, hetken aikaa oltiin selkä koiriin ja sitten palattiin oman koiran luokse. Toisella kertaa vaikeutettiin ja samalla kun oltiin selkä koiraan, mentiin kyykkyyn. Oon yleensä aina itse ottanut kyykyn silloin kun olen naama koiraan päin, joten tämä oli hiukan vaikeampi ja parilla ekalla kerralla Toby nousi, mutta kolmas kerta meni jo hyvin.

 

Itsekseen otin tähän väliin seisomisia. Vaati kaksoiskäskyn. Huomasi ettei olla hetkeen treenattu mitään.

 

Seuraavaksi oli vuorossa seuraaminen, mihin kuului pysähdyksiä, käännöksiä, maahanmeno ja seisominen. Meidän koutsi, Päivi, toimi liikkeenohjaajana. En palkannut Tobya muuta kuin maahanmenon ja seisomisen jälkeen. Kehuin totta kai, mutta namia en antanut. Seisomista otettiin vielä pari kertaa erikseen. Ja maahanmenoon tarvitsi myös pari käskyä.

 

Loppuun paikalla makuu rivissä, mistä vuorotellen pyydettiin koirat luokse. Toby ei pystynyt kertaakaan maassa, kun viereinen koira lähti, mutta tämä nyt ei ollutkaan yllätys, sillä Toby yrittää rynnätä aina perään, jos joku muu touhuaa jotain. Ihan sama tokossa ja agilityssa.. Itseäni se kiristää tosi paljon ja pitäis yrittää jotenkin päästä tästä tavasta eroon. Oma luoksetulo oli hyvä ja lopuksi vielä Tobyn kanssa otettiin yksin paikalla makuu, missä ei ollut häiriötä. Meni mukavasti.

 

Toby on tosi häiriöherkkä, kun se näkee muiden koirien leikkivän. Tämä tuli todistettua tuossa seuraamiskaaviossa. Ei meinannut tulla yhtään mitään, kun Toby vain keskittyi toisiin koiriin, jotka leikkivät. ARG! Välillä tekis mieli kolauttaa Tobya halolla päähän…

 

Tokosta suoraan kotiin, pöperöä naamaan ja saman tien auton nokka kohti Pirkkalaa agilitytreeneihin. Tobyn lisäksi oli vain yksi samanikäinen uros, ja sen kyllä huomasi treenatessa. Pojat olisivat mielellään vain riekkuneet keskenään, mutta alkuun piti vähän muistella miten se agility menikään.

 

Otettiin samaa kuin viimeksikin, eli hypyt neliössä. Otettiin erilaisia käännöksiä ja valssauksia. Toby oli selkeästi sisäistänyt viime kerran treenin tässä viikon aikana, sillä tänään ulkokaarron jälkeinen hyppy sujui erittäin hienosti! JES!! Kouluttajakin oli tosi innoissaan, kun näki Tobyn kehityksen.

 

Pääpaino oli hypyissä ja käännöksissä ja muutaman kerran otettiin putki loppuun.

Toby höselsi aivan järkyttävän paljon ja välillä käytiin ulkonakin rauhoittumassa, kun molemmat pojat kävi hieman ylikierroksilla. Toby otti varaslähtöjä eikä keskittynyt kunnolla hyppäämiseen ja välillä rimatkin lenteli. Saatiin onneksi niitä erittäin hyviä suorituksia, joten ei ihan penkin alle mennyt tämän päivän treeni.

 

Nyt hetken lepo ja ehkä illalla sitten pitemmän lenkin yhteydessä hieman tokoa. Nyt on motivaatio huipussa, joten pitää treenata, että keskiviikon partistokossa menee sit taas hyvin.