Oli ihana tulla eilen puolilta öin kotiin, kun mitään ei oltu tuhottu. Tyson ja Toby ovat nyt tällä viikolla olleet päivät aina Ruutanassa isäni hoivissa. Iltaisin onkin sitten ollut ihanan rauhallisia koiria, vaikka isäni onkin sanonut koirien enimmäkseen nukkuneen. Eilen illalla taas kerättiin kaikki tavarat mahdollisimman korkealle, mutta harvemmin se on Tysonia estellyt. Eilen illalla kotiin tullessa ei ollut mitään tuhottu eikä otettu tavaroita paikoiltaan. Sängyssä oli käyty, peitto hieman pois paikoiltaan, mutta se ei oo mikään paha juttu. Tobykin helposti petaa itselleen nukkumispaikan niin. Tuli tosi hyvä mieli, kun ensin jännitti, että mikähän kaaos kotona odottaa.

Nyt kun hehkutan tätä, niin varmasti on tänään päivällä jotain tehty, kun jätetään koirat kotiin ja lähdetään itse Vesilahteen terassitalkoisiin.