Eilinen päivä meni kokonaan Helsingissä koiranäyttelyssä. Päivä ei alkanut ihan niin kuin piti. Kello soitti neljältä, mutta jotenkin se vainm päätyi kiinni ja käännettiin kylkeä. Heräsin itsestään ja katsoin kelloa, 5.15! Ja bussi lähtee klo 5.45. Nopeus on valttia ja kerettiin hyvin bussiin. Ei oltu edes viimeisiä. Koirat olikin sitten ihmeissään, kun pidettiin kauheeta kiirettä. Toby hermostuu aina kun näkee, että reppua pakataan eikä se hosuminen auttanut yhtään. Bussissa mietittiin, että jäiköhän Toby haukkumaan kotiin, kun niin vauhdilla lähdettiin, mutta ei kukaan ole ainakaan tullut kertomaan, että olisi häirinnyt. Ja kun porukat tulivat hieman myöhemmin aamulla koirien seuraksi, niin oli kuulemma ollut hiljaista eikä mitään pahaa oltu tehty.

Seurattiin aussie-urokset ja otettiin vähän mallia minkälaiseen esiintymiseen tähdätään. Taas vaihteeksi iski kauhea näyttelyinto, mutta joudutaan kyllä odottelemaan ainakin maaliskuuhun, että Tobyn kanssa pääsee Tampereen KV:hen ja sen jälkeen suunnataankin pentuluokkiin Tysonin kanssa.

Eilinen kun oli koirille aika rento päivä, niin tänään sitten pakattiin koirat autoon ja suunnattiin Kaupin metsiin. Kävelypolut olivat aivan jäässä ja meikäläisellä "luistimet" jalassa, joten aika pian poistuttiin polulta metsään ja päästettiin koirat juoksemaan. Mentiin vuorotellen piiloon ja Tyson sai etsiä. Hyvin se lähti ja etsi. Tobykin pääsi treenaamaan, vaikka sille nuo piilot oli super helpot vaikkei hakua olla oikeastaan koskaan kokeiltu.

Reilu tunti oltiin Kaupissa.Hyvin Tysonkin jaksoi mukana. Sillä jytäsi välillä liiankin lujaa ja sai oikein kunnolla komentaa sitä, kun ei meinannut mennä tajuntaan ettei hihnassa riehuta eikä Tobyn turkkia revitä. Hyvin valikoiva kuulo.

2146474.jpg