Jatkoin aktiivisuutta vielä kotonakin. Tysonin kanssa ulkoillessa otin ensin ihan perus kontaktitreeniä. Kokeilin myös uudelleen kontaktikävelyä, mikä sujuikin oikein mallikkaasti. Ulkona on enemmän häiriötä kuin kotona, mutta hyvin silti poju otti tapitti suoraan silmiini.

Sisällä tehtiin muutamaan eri otteeseen lyhyet kontaktitreenit, -kävelyä, istumista, maahanmenoa ja seisomista. Lyhyitä pätkiä ja moneen eri kertaan (pitkiä taukoja välissä). Istuu jo ilman apuja, mutta vielä harkitsee että mitähän nyt pitikään tehdä. Maahanmenoon tarvitsee vielä apua. Seisominen on jo todella hienoa. Kun olen asetellut jalat oikeille paikoille niin siinä seistään pitkään ilman minkäänlaista avustusta. Muutamia sekunteja olen odotuttanut ennen kun annan namin. Tätä aikaa aletaan pikku hiljaa pidentää. Kopelointitreeniä voisi pikku hiljaa alkaa ottamaan. Ja ravitreeniä, tavoitteena kulkea neljällä jalalla ilman hyppypomppuloikkia ja siksakkeja.

Tyson oli tänään oikein mallikas. Päivällä vielä touhotti, mutta illalla selkeästi sisäistänyt pointin. Tätä lisää!