Jee, olin reipas heti aamusta. Surkeiden yöunien jälkeen ihmeen pirteä (Juhiksella kylläkin teki tiukkaa töihin lähtö). Seitsemän aikaa tein jäljen, aamukaste maassa, +6 astetta, eikä juuri yhtään tuulta. Nameina sekoitus nakeista, juustosta ja Lauantai-makkarasta (kootut teokset, mitä kaapista löytyi), jäljen päässä pieni keko Lauantaita. Nyt tein sen lupaamani pitemmän jäljen. Kierrettiin pari puuta, tuli suunnilleen tupla-S mallinen.Askeleita oli 140 paikkeilla. Paljoakaan pitempää ei pysty tuohon kodin viereiselle nurtsille tekemään. Varmaan 160-170 askelta olisi maksimi. Mutta jospa näillä pituuksilla mentäisiin tämä viikko.

10 minuuttia vanheni, käytin koirat sillä välin aamulenkillä. Kotona jo puettiin valjaat ja aika täpinöissä Tyson kulkikin jälkinurtsille. Tiesi mitä ollaan tekemässä. Hyvin etsi jäljen alkua, mutta rauhoitin silti ensin tilanteen ja otin Tysonin ensimmäisen kerran sivulle vähän matkan päähän jäljestä. Vapautin siitä jälki-sanalla ja Tyson sai itse etsiä jäljen alun. Hyvin löytyi, mutta alkupätkä jäljestä (4-5m) meni aika höseltämiseksi. Kävi noin metrin verran jäljen sivussa molemmin puolin, ennen kuin löysi sen kultaisen keskitien mitä jatkettiinkin hyvin loppuun asti. Alku aina hankala, eikö se niin mene :) Kaarteet meni hienosti ja pari kertaa taisi kääntyä muhun päin, mutta taas jatkoi eteenpäin, kun itsekin etenin. Kulki hyvin jälkeä pitkin alun haahuilun jälkeen.

Vielä kuljetaan melko rauhallisesti. Tai sanotaan että hyvää vauhtia, ei liian nopeasti mutta kuitenkin edetään ihan hyvin. Matka oli nyt kyllä hyvä. Jaksoi loppuun asti ja saatiin hyvää jäljestystä, kun ei jälki loppunut kesken. Alkuun menee aina se muutama metri ennen kuin päästään jyvälle ideasta. Jatketaan varmaankin suunnilleen tällaisilla jäljillä tämä viikko. Pikku hiljaa vanhennetaan jälkeä 15-20 minuuttiin ja välillä tehdään nuorempia/lyhyempiä jälkiä vaihteluksi.