Pitkästä aikaa tehtiin jotain. Tiistain treenit jätettiin välistä ja me immeiset lähdettiin siskon poppoon kanssa Teivoon raveihin vähän rentoutumaan Oktoberfest-karkeloihin.

Tysonista on tullut rasittava teini :D Elämä on kyllä tosi helppoa nuoren koiran kanssa joka ei vielä ymmärrä hajujen päälle ja pissaa kuin tytöt. Mutta se aika on jo ohi. Viikko sitten nousi ensimmäisen kerran jalka ja muutamassa päivässä Tysonin päähän juolahti moni asia, nylkyttäminen ja hajujen perässä kulkeminen. Ikinä ennen se ei ole nylkyttänyt ketään, mutta tiistaina koirapuistossa se rakastui leikattuun urokseen (joo´o, sitä se teettää kun on aina poikalaumassa ;o) ). Leikatusta uroksesta kun ei aina ota leikkaamaton selvää, että kumpi se on. Mutta kun koirapuistossa oli narttukin, niin se ei ollut yhtään niin mielenkiintoinen. Mutta oon jo vuosia sitten todennut, että meidän pojat tykkää enemmän pojista kuin tytöistä.. Tiistaina oli kurakeli, joten tunnin puistoilun jälkeen viihdyttiinkin sitten puoli tuntia suihkussa.

Tänään oli agility. Päivi varoitteli taas alkuun siitä, että vältetään merkkailuilta ettei tule kallis lasku. Kuulemma tällä viikolla on paljon ruikittu pitkin hallia ja Tysonista huomasi sen todella hyvin. Viikossa kerkee oppimaan paljon asioita ja tänään treeneissä kaikki vapaa-aika kulutettiin maton haisteluun. Siispä piti pitää sitä käskyn alla, että keskittyisi johonkin muuhun.

Agilityssa otettiin ensin suoraa putkea ja parin toiston jälkeen siihen tehtiin hieman mutkaa. Ei ongelmaa, into pinkeenä Taiska meni putken. Seuraavaksi puomin alasmenoa ja erityisesti sitä kontaktia. Oon itse tottunut opettamaan siihen paikalla pysymistä tein mitä tahansa aina siihen asti että annan luvan lähteä liikkeelle. Tänään tehtiin vähän eri tyylillä ja nopeampaan tahtiin, joten treenaillaan kotona sitten paremmin sitä paikalla pysymistä. Ja kontaktien otto tyyli on 2on2off.

Lopuksi rengasta, missä Tyson päätti mennä helpoimman kautta eli kiertää. Koirasta kiinni pitemmän aikaa ja tarkempi ohjaus, niin saatiin onnistuneita suorituksia.

Omaa vuoroa odotellessa tehtiin vähän kaikkea tokojuttuja ja temppuja mitä osataan.

Nyt on sellanen motivaation puute, että ei kannata ihmetellä jos blogi on välillä hiljaisena. Ohjatut treenit käydään, mutta kotosalla varmaan ollaan aika vapaalla. Näitä tulee aina välillä, itseni tuntien. Joskus ne kestää useamman kuukauden, mutta toivotaan ettei nyt. Haaveissa olisi ne alokasluokan tokokoe ja BH-koe ensi vuonna..